Oscar Parviainen (1880-1938)

Sangen harvinaista on, että taiteentutkija saa kertaheitolla katsastettavakseen satamäärin saman taiteilijan teoksia, mutta entuudestaan tuttuja niistä on vain muutama. Näin kuitenkin kävi, kun malmölainen pariskunta Arnold ja Anna-Lisa Glave lahjoitti taidemaalari ja -graafikko Oscar Parviaisen taiteellisen jäämistön Joensuun taidemuseolle vuosina 1984 ja 1991. Osa lahjoitukseen kuuluvista teoksista oli jo nähty vuonna 1980 järjestetyssä taiteilijan muistonäyttelyssä. Kun sitten teosten määrä lopulta nousi lähelle 1300:aa, tarjoutui kiintoisa tehtävä muodostaa käsitys melko tuntemattomaksi jääneen taiteilijan elämäntyöstä.

Kimmokkeena juuri Joensuun taidemuseon saamalle lahjoitukselle oli, että Parviaisen isä Anders Parviainen (1848-87) oli pohjoiskarjalaista sukua, kotoisin Kiihtelysvaaran Oskolan kylästä. Anders Parviainen suuntasi liikealalle ja perusti 1873-74 Helsinkiin tukkuliikkeen, jonka jatkajaa ainoasta pojasta Oscarista toivottiin. Suku ei siis ollut kovin ilahtunut, kun Oscarin koulunkäynti tyrehtyi ja hän alkoi käydä Ateneumissa piirtämässä - hän oli silloin 16-vuotias. Taiteilijaverta suvussa toki oli ennestään: Oscar-pojan eno Oscar Kleineh (1846-1919) oli kuuluisa merimaalari.

Parviainen hyväksyttiin Suomen taideyhdistyksen piirustuskouluun, joka kuitenkin vuoden 1898 kevään jälkeen keskeytyi, vaikka hän edistymisestään olikin saanut palkinnoksi taideyhdistyksen hopeapiirtimen. Parviainen jatkoi opintojaan Kööpenhaminassa tunnetun tanskalaisen opettajan Peder S. Kröyerin (1851-1909) luona. Kröyer oli kuitenkin jo iäkäs ja vietti aikaansa mieluummin kesälaitumillaan, ja niin Parviainen palasi parin kuukauden kuluttua kotiin. Taas opinnot olivat keskeytyneet. Mikäli hän mieli taiteilijaksi, hänen oli täytettävä suvun asettama ehto: läpäistävä maineikkaan pariisilaisen taidekoulun Ecole des Beaux-Artsin sisäänpääsytutkinto. Vuoden 1900 syksyllä Parviainen matkusti Pariisiin, läpäisi sisäänpääsykokeet ja merkittiin Fernand Cormonin oppilaaksi. Nämäkin opinnot keskeytyivät, sillä Pariisi muutti Parviaisen elämää odottamattomalla tavalla. Keväällä hän tutustui amerikannorjalaiseen musiikinopiskelijaan Kristine Sieversiin (1878-1952). Pari meni naimisiin Kristinen kotona Iowan Decorahissa lokakuussa 1901. Taidekouluun Parviainen ei enää palannut, mutta suvun ehto oli täytetty eikä hän enää nähnyt muita mahdollisuuksia: hänestä oli tullut taiteilija.

Vuosina 1903-05 Parviainen opiskeli grafiikkaa vierailemalla yksityisenä oppilaana ruotsalaisen graafikon Axel Tallbergin (1860-1928) koulussa Tukholmassa. Parviaisen ensiesiintyminen taiteilijana tapahtuikin graafikkona vuonna 1905. Ensiesiintymisen jälkeen Parviaisen grafiikkaa ja maalauksia oli esillä eri yhteyksissä. Mutta vielä vuonna 1931, kun taiteilija piti ensimmäisen laajan yksityisnäyttelynsä, puhuttiin "debyytistä" eli ensiesiintymisestä: Parviainen oli ollut niin paljon ulkomailla ja kotimaassa taas mieluiten vetäytynyt pois julkisuudesta, että hän oli yhä uusi löytö Suomen taiteen kartalla.

Elämänsä aikana Parviainen tuli useimmille tutuksi grafiikastaan, joko varhaisista satamakuvistaan, Afrikan aiheisista kuivaneulatöistä ja etsauksista tai espanjalaisaiheisista pehmeäpohjaetsauksista kuten Los Damas Toros ja Saluto. Espanjalaisaiheet ovat vuoden 1907 Madridin matkalta, joka antoi virikettä Parviaisen maalauksillekin vuosiksi eteenpäin. Kokonaistuotannon kannalta merkittävä 1910-luvun symbolistinen kausi, suuret paratiisi- ja bakkanaaliaiheiset maalaukset ja maailmanlopun tunnelmat, jäivät aikanaan tuntemattomammiksi. Parviaisen lopputuotannossa on "etelän" eli Ranskan ja Italian maisemien lisäksi useita pohjoisia aiheita muun muassa Helsingistä ja Kolilta.

Symbolismissaan Parviainen oli 10-15 vuotta myöhässä taiteen valtavirrasta. Parviaiselle valinta oli tietoinen. Hän ei koskaan halunnut maalata "modernisti" tai mukautua jonkin tietyn koulukunnan vaatimuksiin. Ilmaisuvälineitä sisimmälleen hän etsi taiteen traditiosta, siitä osasta, joka ilmensi tunnetta, tunnelmallisuutta ja aistillisuutta. Tästä huolimatta - tai ehkä juuri tämän takia - hän useissa maalauksissaan tuntuu olevan ajastaan edellä. Tunne usein on.